Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kymmenen viikkoa kohtaamisia

Facebook Twitter

Julkaistu 17.10.2023 klo 11:24

Ensimmäiset 10 viikkoa uudessa pestissä Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtajana on mennyt yhdessä hujauksessa. Ajan kulumisen huomaa lähinnä vuodenajan vaihtumisesta, sen verran intensiivisiä ovat ensimmäiset viikot olleet. Työkalenterista löytyy 202 merkintää näille viikoille; tapaamisia, perehdyttämistä, tutustumista, verkostoitumista, koulutusta. Kaikkea sitä, mitä kaupunkiin uutena henkilönä tuleva saa osakseen – ja onnekseen.

Tapaamisista valtaosa on luonnollisestikin ollut työhön perehdyttämiseen liittyvää, lähikollegoiden kanssa tekemistä, mutta myös Kuopion Musiikkikeskuksen muiden toimijoiden ja kulttuurikentän eri yksiköiden toimintaan tutustumista. Nämä tapaamiset ovat aivan parasta antia, voimaannuttavia kohtaamisia. Se lämpö ja innostuskin, millä minut on otettu vastaan, saa kiitolliseksi ja nöyräksi.

– –

Ensimmäisinä viikkoina uusi työntekijä on pesusieni-moodissa: hän imee valtavia määriä tietoa sisäänsä. Aivot käyvät kovilla kierroksilla uuden tiedon jäsentelyssä. Pikkuhiljaa, kierros kierrokselta rakenteet muuttuvat selkeämmiksi. Uusi tieto kytkeytyy aiempaan, saa aikaan ahaa-elämyksiä, jotka jälleen kasvattavat ymmärrystä kokonaisuudesta. Hissukseen pesusieni alkaa muuttua toimijaksi, alkaa kontribuoida.

Integroituminen kaupungin järjestelmiin alkoi heti ensimmäisenä työpäivänä perehtymällä monenlaisiin järjestelmiin. Syksyn edetessä kaupunkiorganisaatiosta tulevien kalenterikutsujen määrä on kasvanut tasaisesti. On seminaareja eri aiheista, myös koulutusta tarjotaan aktiivisesti. On palvelualueen johtoryhmän kokouksia, mutta myös kuntademokratiaan liityvää, esim. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksia. Näissä tapaamisissa virkamiehet ja poliittiset päättäjät kohtaavat yhteisten asioiden äärellä. Musiikkikeskus ja Kuopion kaupunginorkesteri ovat osa Hyvinvoinnin edistämisen palvelualuetta, tarkemmin sen taidepalveluita. Tämän organisaation ymmärtäminen, kaupungin strategiaan perehtyminen ja sen jalkauttaminen Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin toimintaan ja sisältöjen suunnitteluun on kerrassaan innostavaa työtä.

Konsertti- ja kokoustalo sekä orkesteri ovat ikiliikkujia. Tulevan toiminnan suunnittelu on jatkuva prosessi. Orkesterin osalta kevään 2024 kausikonsertit olivat lähestulkoon valmiiksi suunniteltuja tullessani, kiitos edeltäjäni Katariinan ja ylikapellimestari Eugenen. Sen sijaan muiden orkesterikonserttien, yleisötyön ja talon muun tarjonnan suunnittelussa on piisannut vauhtia ensipäivistä lähtien. Talon rautainen henkilökunta on tässä puskenut ja tukenut, mitään ei tarvitse tehdä yksin. Pian onkin kevätkauden julkistamisen aika – on jälleen hienoja elämyksiä tiedossa!

Toiminnan suunnittelussa katsotaankin jo vuoden 2025 lopulle saakka. Tuo kausi on Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlakausi. Myös Musiikkikeskus täyttää samana vuonna 40 vuotta. Näitä virstanpylväitä juhlitaan asiaankuuluvin menoin.

Ja juuri tuo onkin meidän toimintamme kova ydin: unohtumattomien musiikkielämysten tuottaminen kaupunkilaisille. Se ohjaa kaikkea toimintaamme kirkkaasti roihuavana liekkinä.

Jari Eskola

Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: