Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion Viulukilpailu kokoaa viuluvirtuoosit yhteen tammikuussa

Facebook Twitter

Julkaistu 20.08.2024 klo 13:11

Haku kilpailuun on nyt auki

Vuodesta 1967 saakka nuoria viulisteja huipulle vienyt Kuopion Viulukilpailu järjestetään 3.-10.1.2025 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Haku jo 14. kertaa pidettävään kilpailuun on auennut elokuun alussa ja kestää 15.9. saakka.

Kuopion Viulukilpailu on merkittävin kansallinen viulukilpailu: se toimii nuorille soittajille hyvänä kokemuksena ja ponnahduslautana kansainvälisiin kilpailuihin ja alan huipulle. Viiden vuoden välein järjestettävällä kilpailulla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen viulunsoiton kehitykseen.

Kilpailu koostuu kolmesta erästä. Viikon mittaisessa tapahtumassa alku- ja välierät soitetaan Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa pianistin säestyksellä. Kilpailu huipentuu kaksipäiväiseen finaaliin, johon valitaan kuusi osallistujaa. Finaalissa kilpailijat soittavat Kuopion kaupunginorkesterin solisteina, ja finaalipäivät ovatkin osa kaupunginorkesterin ohjelmistoa. Kaupunginorkesterin kapellimestarina nähdään Eugene Tzigane.

Finaalissa kilpailijoiden tulee esittää jokin seuraavista konsertoista: Beethoven, Brahms, Dvořák, Mendelssohn e, Prokofjev nro 2, Sibelius tai Tšaikovski.

”Kuopion kilpailun ohjelmisto haluttiin pitää mahdollisimman vapaana. Kilpailija saa koota omannäköisensä, eri tyylikausia sisältävän konserttiohjelman. Kuopion kaupunginorkesterin kanssa soitettavat konsertot kuuluvat viulukirjallisuuden kulmakiviin”, kertoo kilpailutoimikunnan jäsen Janne Malmivaara.

Tuomaristoon kuuluu seitsemän alan asiantuntijaa. Puheenjohtaja Sebastian Fagerlundin lisäksi tuomaristossa ovat Mark Gothoni, Laura Vikman, Emma Vähälä, Pekko Pulakka, Anna-Liisa Bezrodny ja Meri Englund.

Palkintoina jaetaan 8000 € ensimmäiselle sijalle, 6000 € toiselle ja kolmannelle sijalle 4000 €. Lopuille finalisteille on kullekin 1000 €. Voittajille on luvassa myös solistikiinnityksiä. Palkinnot rahoittaa Otto Poutiaisen säätiö ja Toonika oy.

Kilpailusta noussut huippuviulisteja

Kuopion viulukilpailu käytiin viimeksi vuonna 2020, jolloin voiton vei Adrián Ibáñez-Resjan. Adrian kuuluu tämän hetken Suomen nuoren muusikkosukupolven kärkeen, ja vuonna 2022 hänet valittiin Kuopion kaupunginorkesterin vuorottelevaksi konserttimestariksi.

Kuopion kilpailussa on kautta historian ollut kilpailemassa merkittäviä viulisteja, kuten Jaakko Kuusisto ja Pekka Kuusisto, Pietari Inkinen, Minna Pensola sekä Petteri Iivonen. Monet kilpailun voittajat ovat menestyneet urallaan sekä solisteina että sinfoniaorkestereissa Suomessa ja ulkomailla.

”Maineikas Kuopion viulukilpailu toimii erinomaisena valokeilana kotimaamme viulunsoiton tasolle. Saamme seurata, ketkä nuoret lahjakkuudet nousevat esiin ja sykähdyttävät kuulijoita tulkinnoillaan”, tuomariston puheenjohtaja Sebastian Fagerlund toteaa.

”Luulen, että tunnelma kilpailussa tulee olemaan todella innostunut. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori soittaja käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen”, hän jatkaa.

Kilpailijaksi voi hakea Kuopion Viulukilpailun www-sivulla.

Lipunmyynti kilpailuun aukeaa myöhemmin syksyllä. Kilpailun järjestää Kuopio Tanssii ja Soi ry yhteistyössä Kuopion Musiikinystäväinyhdistys ry:n ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Sanni Kirjavainen / Kuopio Tanssii ja Soi ry, press(at)kuopiodancefestival.fi, puh. 050 3816358

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: