Kuopiolaiset juhlivat itsenäisyyspäivänä Kuopion Musiikkikeskuksessa
Julkaistu 28.11.2024 klo 16:07
Kuopion kaupunginorkesteri esiintyy itsenäisyyspäivän juhlassa
Kaikille kuopiolaisille avoin Kuopion kaupungin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään perjantaina 6.12.2024 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Tänä vuonna vietämme itsenäisyyspäivän juhlaa Kuopion juhlavuoden teemalla Yhdessä. Juhla alkaa klo 13.00. Paikkoja Konserttisalissa on rajoitetusti. Pyydämme yleisöä saapumaan paikalle hyvissä ajoin, sillä Konserttisalin ovet suljetaan juhlan alkaessa.
Kuopion kaupunginorkesteri soittaa juhlassa ylikapellimestari Eugene Tziganen johdolla suomalaisia säveliä: Heino Kasken Preludin ja Jean Sibeliuksen Finlandian. Ohjelmamuutos ennakkotiedosta poiketen: Konservatorion ohjelmassa esiintyy musiikin ja tanssin perusopetuksen isompia oppilaita sekä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita.
Mukana on myös yhteislauluja, joihin yleisö voi osallistua.
Tilaisuudessa on tulkkaus suomalaiselle viittomakielelle. Juhlassa pyydetään käyttämään tummaa pukua ja kunniamerkkejä. Juhlan järjestää Kuopion kaupunki yhteistyössä Kuopion konservatorion kanssa.
Karjalan lennosto järjestää perinteisen seppeleenlaskutilaisuuden Sankaripuistossa ja Kuopion hautausmaalla 6.12.2024 klo 12.00 alkaen. Karjalan lennosto järjestää myös ylilennon.
Eri alueiden juhlallisuuksien aikataulut ja ohjelmat löytyvät Kuopion kaupungin verkkosivuilta.
Olet lämpimästi tervetullut juhlistamaan itsenäistä Suomea kanssamme! Juhlaan on kaikilla asukkailla vapaa pääsy.
Musiikkikeskuksen kahvio on avoinna klo 12-13. Kahvit tarjolla omakustanteisesti.
Lisätiedot: Jenni Niskanen, kulttuurisuunnittelija / Kuopion kaupunki, Kansalaistoiminnan palvelut, 0447185142, jenni.maila.niskanen(at)kuopio.fi