Kuopion Iänj -toivekonserttiin 20.2. ehdotettiin kappaleita monipuolisesti
Julkaistu 07.02.2025 klo 12:23
Lopullinen ohjelma paljastetaan itse konsertissa
Torstaina 20.2. klo 18 Kuopion Musiikkikeskuksessa soi Kuopion kaupunginorkesterin Kuopion Iänj -toivekonsertti, jonka ohjelma on koottu yhdessä yleisön kanssa. Marraskuussa 2024 yleisöllä oli mahdollisuus äänestää konserttiin valittavia kappaleita, ja toiveita esitettiin monipuolisesti. Konsertissa estradille kaupunginorkesterin kanssa nousee Savonmaa!-yhtye. Orkesteria johtaa Martin Segerstråle, ja konsertin juontaa Aleksi Eskelinen.
Kuopion kaupunginorkesteri juhlistaa Kuopion 250-vuotisjuhlavuotta järjestämällä 20.2. Kuopion Iänj -toivekonsertin, jonka ohjelmisto on koottu yhdessä yleisön kanssa. Yleisöllä oli mahdollisuus äänestää viime marraskuun loppuun saakka lempikappaleitaan konserttiin sähköisellä äänestyslomakkeella.
Yksittäisiä kappale-ehdotuksia konserttiin tehtiin valmiista listasta valitut kappaleet sekä yleisön omat ehdotukset mukaan lukien yli 1200 kappaletta. Tyypillisesti yksi henkilö ehdotti konserttiin useampaa eri kappaletta. Alkusoittojen suosikeiksi nousivat Sampo Kasurisen sovittama Kallavesj-alkusoitto ja Georges Bizet’n Carmen-alkusoitto. Kevyistä klassisista eniten ääniä saivat Jean Sibeliuksen Valse Triste ja Edvard Griegin Vuorenkuninkaan luolassa. Elokuva- ja viihdemusiikin saralta eniten ehdotettiin Kaj Chydeniuksen Sinua sinua rakastan -kappaletta, Heikki Aaltoilan Akselin ja Elinan häävalssia sekä John Williamsin Tähtien sota -elokuvaan säveltämää Imperial Marchia. Kuopio- ja Savo-aiheisista kappaleista eniten ääniä keräsivät Toivo Kärjen kirjoittama Lentävä kalakukko, Karl Collanin säveltämä Savolaisen laulu sekä Juicen Kuopio tanssii ja soi.
Lopullinen ohjelma paljastetaan itse konsertissa, ja siihen tehdään nostoja eniten ääniä saaneista kappaleista ja myös yleisön kirjaamista omista ehdotuksista. Konsertin ensimmäisellä puoliskolla kaupunginorkesteri esittää klassisen musiikin helmiä ja väliajan jälkeisessä osiossa Kuopio- ja Savo-aiheista ohjelmistoa Savonmaa!-yhtyeen kanssa. Konsertin juontaa ja kappaleisiin johdattelee Aleksi Eskelinen, Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Konsertti on osa Kuopio 250-juhlavuoden ohjelmistoa.
Liput: 20 € / 11 € lapset alle 16v ja opiskelijat / 10 € Kausikortin tai Minisarjan lunastaneet. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.
Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 13-17 tai esityksen alkuun sekä viikonloppuisin 1h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min+pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Lippupisteen myyntipisteet kautta maan sekä R-kioskit (vain lunastus varausnumerolla). eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.
KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri