Pianisti Olli Mustonen Kuopion kaupunginorkesterin solistina
Julkaistu 12.09.2019 klo 15:17
Kausikonsertissa soivat Bartókin pianokonsertto ja Hindemithin Mathis der Maler
Torstaina 19.9. klo 19 Kuopion kaupunginorkesterin eteen saapuu Olli Mustonen, yksi maamme tunnetuimmista pianotaitureista. Hän tulkitsee orkesterin kausikonsertissa Béla Bartókin kolmannen pianokonserton. Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettävässä konsertissa kuullaan myös mm. Paul Hindemithin suosittu teos Mathis der Maler. Orkesteria johtaa unkarilainen kapellimestari Gábor Káli.
Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertin 19.9. alkusoittona kuullaan Einojuhani Rautavaaran teos An Epitaph for Béla Bartók. Tiivis, mutta värikäs muistolause säveltäjämestarille käyttää Bartókin nimessä esiintyvistä sävelistä johdettua aihetta (B-E-B-A). Bartók kuuluu 1900-luvun alkupuolen suosituimpiin modernisteihin. Säveltäjä koki duuri-molli-tonaalisuudesta irtautumisen väistämättömäksi ja löysi sille perustelun kansanmusiikista. “Bartókilla ja Rautavaaralla on sisimmässään jotain yhteistä. Epitafin syvällinen ja synkkä tunnelma muistuttaa esimerkiksi Bartókin Divertimenton toisesta osasta. Bartókin konsertto kertoo paljon säveltäjän leikillisestä ja ’burleskista’ puolesta, mutta myös herkkyydestä, yömusiikin ja koraalin muodossa”, kertoo konsertin kapellimestari Gábor Káli.
Bartókin vaimolleen omistaman ja valoa tulvivan kolmannen pianokonserton tulkitsee pianisti Olli Mustonen, joka kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin solisteihin. Viime kausilla Mustonen on esiintynyt pianistina esimerkiksi Lontoon sinfoniaorkesterin ja New Yorkin Filharmonikkojen kanssa. Radion sinfoniaorkesterin kanssa hän on keskittynyt Prokofjevin ja Bartókin konserttojen kokonaislevytyksiin. Mustonen myös säveltää ja johtaa orkestereita.
Sinfonia Mathis der Maler perustuu Paul Hindemithin samannimiseen ja yhtä aikaa säveltämään oopperaan. Se kertoo saksalaistaiteilija Matthias Grünewaldista, joka maalasi keskiajan ja renessanssin taitteessa ekspressiivisin vedoin ja inhimillisen rosoisesti. Talonpoikaissodan keskellä kamppailtuaan Grünewald tekee lopulta keskeisen johtopäätöksen: taiteilijan tärkein velvollisuus on oman ilmaisunsa seuraaminen.
Saman päivän 19.9. avoimessa harjoituksessa klo 12 voi seurata kaupunginorkesterin työskentelyä kapellimestari Gábor Kálin johdolla. Alle tunnin kestävään avoimeen harjoitukseen on vapaa pääsy. Harjoituksen yhteydessä voi nauttia Ravintola Oodin lounaasta Valohallissa joko ennen matineaa tai sen jälkeen klo 11-14 välillä. Lounasmenu: Salaatti-&leipäbuffet – Kukko viinissä & kasvis-riisiä – Punajuuripihviä & yrttimajoneesiä – Reilun kaupan luomukahvia & haudutettua teetä – Pientä makeaa. Lounaan hinta: 10 €.
Konserttiviikon keskiviikkona 18.9. klo 19 kuullaan Konserttisalissa kaupunginorkesterin lyömäsoitinten äänenjohtaja Sho Kubotan järjestämän Sho Music Festivalin konsertti, jossa esiintyy mm. 6-henkinen Lugano Percussion Ensemble. Konsertin säveltäjänimiä ovat mm. John Cage, Andre Jolivet ja Pasi Lyytikäinen.
Liput Olli Mustonen -konserttiin: 33 / 27 / 11 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.
Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info kauppakeskus Apaja, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput: www.lippu.fi.
KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri