Syyskauden viimeisessä kausikonsertissa 5.12. soi pohjoisen voima
Julkaistu 28.11.2024 klo 16:04
Kuopion kaupunginorkesterin solistina RSO:n sooloklarinetisti Christoffer Sundqvist
Kuopion kaupunginorkesterin syyskauden viimeisessä kausikonsertissa torstaina 5.12. klo 18 kuullaan pohjoisen voiman sävyjä. Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävän konsertin aloittaa Helvi Leiviskän Juha-elokuvaan säveltämä orkesterisarja. Sebastian Fagerlundin häikäisevän klarinettikonserton saapuu tulkitsemaan monipuolinen Christoffer Sundqvist. Konsertin päättää Jean Sibeliuksen soinniltaan kirkas 3. sinfonia ylikapellimestari Eugene Tziganen johdolla.
Kuopion kaupunginorkesterin 5.12. Pohjoisen voima -kausikonsertin aloittaa Helvi Leiviskän Orkesterisarja nro 2. Leiviskä oli yksi sotien välisen sukupolven nousevista säveltäjistä, joka pyrki laajentamaan sibeliaanisen estetiikan kielioppia, kehittyen vähitellen modernistiseksi ääneksi. Orkesterisarja on koottu elokuvamusiikista, jonka Leiviskä teki vuonna 1937 Nyrki Tapiovaaran paljon huomiota saaneeseen elokuvaan Juhani Ahon romaanista Juha.
Illan solistiteoksena kuullaan Sebastian Fagerlundin mestarillinen klarinettikonsertto. Tämä nykyklassikko vuodelta 2006 on häikäisevä virtuoositeos, joka esittelee RSO:n sooloklarinetisti Christoffer Sundqvistin loistokasta soittoa. Sundqvist on vieraillut solistina lähes kaikkien suomalaisorkestereiden lisäksi useissa pohjoismaisissa ja eurooppalaisissa orkestereissa sekä festivaaleilla. Fagerlundin klarinettikonserton lisäksi hän on kantaesittänyt mm. Olli Kortekankaan, Aulis Sallisen ja Jukka Linkolan klarinettikonsertot. Sundqvist on tehnyt useita palkittuja ja kriitikoiden kiittämiä äänitteitä.
Illan päättää Jean Sibeliuksen kolmas sinfonia. Romantiikan aikakauden hiipuessa Sibeliuksen sinfonioista tuli muodoltaan tiiviimpiä ja emotionaalisesti hillitympiä. Kolmannessa sinfoniassaan Sibelius tiivistää ilmaisunsa ajoittain minimalistiseksi ja aloittaa usein teeman sen muunnelmilla tai palasilla ja vasta myöhemmin näyttää, mistä kokonaisuudesta kaikki oli peräisin. Sinfonia ei huipennu suuriin tehoihin, vaan lähes hartaaseen hymniin, joka sekin nousee melko sekavan materiaalin suosta salaperäisen tehokkaasti. Sibelius sanoi finaalin olevan ”ajatuksen kirkastumista kaaoksesta”.
Ennen konserttia, klo 17.30 Valohallissa järjestetään kaikille avoimet Konserttietkot, joilla tavataan illan taiteilijoita. Etkojen alussa kuullaan musiikkiesitys Kuopion konservatoriossa opiskelevalta Ilona Nylundilta soittimenaan klarinetti.
Liput: 33 € / 27 € eläkeläiset ja ryhmät väh. 20 hlöä / 11 € lapset alle 16v ja opiskelijat / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.
Kuopion kaupunginorkesterin kevään Kausikortit 8 kausikonsertin sarjaan sekä 4 kausikonserttia sisältävät Minisarjat 1 ja 2 ovat myynnissä 9.12. saakka nopean ostajan Early Bird -etuhintaan – Kausikorttien ja Minisarjojen myynti jatkuu normaalihinnoin 10.12.-23.1. (Minisarja 2:n myynti 6.2. saakka). Myös kertaliput orkesterin konsertteihin ovat myynnissä 7.11. alkaen.
Kausikorttien ja Minisarjojen myynti: Kuopion Musiikkikeskus, Lippupisteen myyntipisteet kautta maan ja Lippupisteen verkkokauppa.
Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 13-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Lippupisteen myyntipisteet kautta maan sekä R-kioskit (vain lunastus varausnumerolla). eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.
KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri