Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Vapun vietto alkaa Ismo Alangon ja Kuopion kaupunginorkesterin seurassa 29.4.

Facebook Twitter

Julkaistu 27.04.2022 klo 10:10

Laulut Alangon uran varrelta soivat rohkeina sinfoniaorkesterisovituksina

Varaslähtö vappuun otetaan perjantaina 29.4. klo 19 Ismo Alangon ja Kuopion kaupunginorkesterin Kaiken maailman kehtolauluja -konsertissa, jossa soivat Alangon pitkän uran varrelta poimitut laulut väkevinä orkesterisovituksina. Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa kaupunginorkesteria johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila. Ennen konserttia nautitaan Ravintola Oodin keväisestä buffetista.

Kuopion kaupunginorkesterin ja Ismo Alangon Kaiken maailman kehtolauluja -konsertti 29.4. on hurja, villi ja estoton musiikillinen seikkailu, joka sisältää viime syksynä julkaistuja kappaleita sekä poimintoja Alangon pitkän uran varrelta. Kuopiossa kuultavat versiot esittelevät solistin ja orkesterin tasavahvoina kumppaneina. Väkevät ja rohkeat sovitukset tuovat kappaleisiin täysin uuden ilmeen.

Vuonna 2020 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt Ismo Alanko astui suomalaiseen musiikkielämään ryminällä vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Toisin kuin monet muut nuorella iällä läpilyöntinsä tehneet muusikot, Alanko myös jäi suomalaiseen musiikkielämään ja on tehnyt monipuolisen ja suomalaiseen kulttuuriin vahvasti vaikuttaneen savotan uteliaana ja uusiutumiskykyisenä taiteilijana. Vuosiin mahtuu Suomen oloissa ainutlaatuinen ura: yli 650 000 myytyä levyä, Emma-patsaita ja tukku loppuunmyytyjä kiertueita eri vuosikymmenillä eri kokoonpanojen kanssa.

Konsertti-ilta käynnistyy Ravintola Oodin maukkaalla keväisellä buffet’lla Valohallissa klo 17. Buffetpakettien myyntiä on jatkettu su 24.4. saakka. Menu: Lohicevicheä & seesaminsiementä – Inkiväärisilliä & pikkelöityä kevätsipulia – Savumuikkua, vuolukermaa & hapankorppua – Pastramia & kotisinappidressingiä – Manchego-juustoa & hillottua raparperia – Varhaiskaalia ja dijonjogurttia – Panzanella-salaattia – Vihreää salaattia – Maalaisleipää & paahdettua valkosipulivoita – Paneroitua kananpoikaa & basilika-aiolia – Bataattipihvit & basilika-aiolia – Grillattua parsa-perunasalaattia – Raparperi-suklaatrifle – Donitseja – Appelsiiniposset – Alkoholiton sitrus-ananas booli.

Liput 29.4. Ismo Alanko: Kaiken maailman kehtolauluja -konserttiin: 40 / 35 / 25 €.
Buffet-paketti: 75 / 70 / 47,50 € (sisältää buffet’n ja pääsylipun). Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: