Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

JETHRO TULL – THE SEVEN DECADES

Sunnuntai 06.04.2025 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Vuonna 1968 esikoisalbuminsa julkaissut Jethro Tull on uransa aikana julkaissut 30 studio- ja live-albumia, joita on myyty yli 60 miljoonaa kappaletta. Yhtye heitti ensimmäisen keikkansa Lontoon kuuluisalla Marquee Clubilla helmikuussa 1968 ja on sen jälkeen soittanut yli 3000 konserttia neljässäkymmenessä maassa viiden vuosikymmenen aikana. Yhtye keikkailee yhä aktiivisesti noin sadan keikan vuosivauhtia. Keikoilla kuullaan biisejä Jethro Tullin koko uran varrelta. Uusimmat kappaleet ovat yhtyeen vuonna 2023 ilmestyneeltä RökFlöte -levyltä.

Jethro Tullin kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella, mutta sen karismaattinen keulahahmo on pysynyt samana. Bändin laulaja ja huilisti sekä säveltäjä Ian Anderson on tänä vuonna juhlistanut
55-vuotista taivaltaan levyttävänä ja esiintyvänä muusikkona.

Yhtyeen progressiivista rockia, folkia, klassista musiikkia ja jopa bluesia ainutlaatuisella tavalla yhdistelevä musiikki hurmaa yleisöjä yhä eri puolilla maailmaa. Jethro Tullin tavaramerkiksi on muodostunut myös Ian Andersonin huilunsoitto.

Jethro Tull -kokoonpano:
Ian Anderson huilu, laulu, akustinen kitara
Jack Clark kitara, laulu
Scott Hammond rummut
John O’Hara koskettimet ja laulu
David Goodier basso, laulu

Konsertin arvioitu kesto vajaa kaksi tuntia 30 minuuttia, sisältää väliajan.

Järj. Gramopop Oy
Liput: 87,30 € permanto rivit 1-9 / 77,30 € permanto rivit 10-25 / 67,30 € parvet
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun. Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: