KOKONAINEN-KIERTUE
Sunnuntai 30.03.2025 klo 16.00 Konserttisali
Neljän tangokuningattaren harvinainen naisvoimainen yhteiskonsertti saapuu Kuopioon!
Neljä tangokuningatarta yhdistää maalis-huhtikuussa voimansa harvinaisella yhteiskiertueella. Marita Taavitsainen, Susanna Heikki, Pirita Niemenmaa ja Heidi Pakarinen konsertoivat ympäri Suomen vahvalla naisvoimalla, sillä kiertueen nimi on Kokonainen, ja sillä kuullaan vain naisten tekemiä tai alun perin esittämiä kappaleita.
Ohjelmistossa on naisten kappaleita niin Suomesta kuin ulkomailta suomeksi esitettyinä. Mukana on erityisesti lauluja, joita ei ole totuttu kuulemaan näiltä iskelmän ja tanssimusiikin mestarittarilta. – Neljä upeaa naista lavalla – siitä ei voi tulla muuta kuin vauhdikas ja riemastuttava kokonaisuus!, kertoo Marita Taavitsainen.
Marita Taavitsainen on tangokuningatar vuodelta 1995, Heidi Pakarinen 2013, Susanna Heikki 2015 ja Pirita Niemenmaa 2019. Solisteja säestää Jusu Heinosen johtama orkesteri.
Konsertin arvioitu kesto kaksi tuntia, sisältää väliajan.
Järj. MagnumLive Oy
Liput: 44 € / 41 € eläkeläinen, opiskelija ja ryhmät min 10 hlöä
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.